Tästä takas "Muu Aasia" sivulle

Vain videokamera oli matkalla mukana. Eli videoo ois tarjolla (aukeavan sivun alaosassa)

Tässä tulee tarinaa Indonesian matkastamme, tai oikeammin, matkasta Indonesiaan kuuluvalle Balin saarelle. Balin pääuskontona kun on hindulaisuus, muualla Indonesiassa tykätään enempi islamilaisuudesta, erot on kuulemma nähtävissä, tuohon en ota kantaa, pitäis kai joskus käydä vilkaisemassa maisemia vaikkapa jawalla. Koska itse olen mieltynyt myös Thaimaahan, muistuukin mieleen, että buddhalaisuus on joskus aikoinaan saanut alkunsa hindulaisuudesta.

Balilla sadekausi on aivan eri aikaan kuin Thaimassa, Balilla sataa marras-maaliskuussa. Kuivinta ja aurinkoisinta on touko-syyskuussa. Oltiin Balilla Kesäkuun alusta 2002, tuolloin ei satanut tippaakaan, ei ainoaakaan pisaraa koko loman aikana, välillä olisi kyllä kaivannut pientä sadetta.

Helsingistä lähtiessä kapteeni pahoitteli 10 minuutin viivästystä. Lentokoneen pääakut oli kuulemma vaihdettu, Thai-stuertti väänsi samat tarinat Thai kielelle. Bangkokissa jäätiin koneeseen istuskelemaan monien muiden poistuessa koneesta. "Secure clean"-ryhmä iski, ja siivosi koneen tehokkaan nopeesti, ennen kuin Bangkokista mukaan tulevat astuivat koneeseen. Kone täyttyikin toiselle nousulleen aika hyvin Aasialaisista asiakkaista. Oikein mukavat Finskin lennot, Singaporeen asti. Myös Singapore Airlines kuljetti matkustajat luotettavasti Balille. Lentosapuskan laatu oli Singaporella parempaa, jos sitä on edes syytä arvostella, no, toisaalta Singapore:n lippujen hinnat oli kilometreillä jaettuna reippaasti kalliimmat.

Balin koneessa (Singapore airlines) tytär ja vaimo pääsivät oikein businekseen, saivat niinku pöytäliinat ja kaikki luksus palvelut, kuulemma, meikämannen istuessa turistissa. Turistissakin sai valita kahdesta ruokavaihtoehdosta. No, oishan tuossa koneessa ollut first:ikin, eivät sentään lykänneet sinne. Ju nou, with ständ by tickets...

Balin lentokentällä vapaata matkalaukkukärryä piti oikeen etsiä, piti vakuutella useesti, että ei tartteta apua tuo kärryn työntöön. Taksinvarauskopilta, siis lentokenttä-rakennuksesta ulostultaessa oikealta sivulta sai tilata sen virallisen taksinkin (kiitokset keskustelupalstojen nimimerkille "Muste"). Taksi-tiketin ostettuani (Sanur:iin 35 000 rupiah) oli taas joku väkisin työntelemässä matka-askikärryämme, luulin, että itse kuski, mutta mitäs vielä, innokas avustaja. Kovasti pysyinkin kintereillä, ettei matka-askit katoa heti kättelyssä. Että tippiä pitäis saada, annoin 1000r, 80 penniä, mukamas vielä ehdotteli, jotta pitäis saada 10 000r tuosta muutaman kymmenen metrin työnnöstä, hah. Toisaalta, väsymys painoi ja kuuluuhan heidänkin saada elantonsa jostain, mutta tuolla lentokentällä noita avustajia tuntui olevan jo kohta enempi kuin asiakkaita. Sativa Sanur Cottage pyysi tiskillä 60 taalaa, sain oikeen tingata (hymy on tärkein valttisi), jotta sain sovittua netin mukaisen hinnan, 45 taalaa, yleensä hotelli-tiskillä on ollut vastassa parempi hintatarjous, ei kai sitten enää. Saavuttiin Sanuriin kylläkin kello 11 yöllä, ja tuli varattua  huone vain kolmeksi päiväksi.

Seuraavana aamuna kattelinkin lähistön halvempia hotelleja, mutta tytär ja vaimo olivat sillä aikaa jo tottuneet tähän erittäin mukavan oloiseen hotelliin, ruohokattoisia isoja katoksia, klinkkerilattiaa, neljä huonetta yhdessä "Cottagessa" (kahdessa kerroksessa). Tästä meidän alakerran huoneesta on uima-altaaseen kolme metriä matkaa. Tuosta huoneen edustalla olevasta, isolta katetulta terassilta vois melkeen ponkaista altaaseen, oma mukava soppi, bambusohvineen, pöytineen, kasvien ja lehtien varjostama terassi. Hotellin ainut huono puoli on matka rantaan, pitää mennä väärään suuntaan aikansa, kyläkadun kautta. Vaikka tämän meidän cottage:n kakkoskerroksessa asustelevat näkevätkin pilkahduksen rannasta, niin joutuu kiertämään jonkinmoiset 600 metriä, jos mielii rannalle. Ainakin tällä hetkellä tuon rannan ja tään hotellin välissä on tyhjä viidakko-pensaikko-tontti. Ok, pistän tässä muita mukavan tuntuisia lähistön uima-allas-hotellivaihtoehtoja. Kesumasari hotelli, kylätiellä (Tanau Tamblingan), lähes Sativaa vastapäätä, netissä 25 taalaa, tiskillä sattui olemaan harjoittelija, joka pyysi listahintoja, 40 taalaa. Sitten siinä, n. 300m rannasta sijaitsivat mukavahkot vaihtoehdot, siinä kesumasari-rantatiellä, Palm Garden 26 taalaa ja Stana Puri Gopa, deluxe huone, 35 taalaa (jostain syystä standard:issa ei ollu perheelliselle tarpeellista jääkaappia). Mutta kuten tuli jo aiemmin todettua, tytär tuntuu viihtyvän Sativan mielenkiintoisella uima-altaalla, ja aamupalatkin saadaan seisovasta buffee-pöydästä. Tää Sativa sijaitsee siis jonkin matkaa kylätiestä, joten mitään meteliä ei kuulu. Jos mielii heti rannan tuntumaan, ainakin toinen noista Santrian hotelleista huuteli netissä 55 taalaa, Puri Santrian näytti aikas tavanomaiselta grillaamolta siinä rannassa, aurinkotuolia rinnakkain, osittain betonivalun päällä. Pohjoisempana oleva Hyatt näytti turhan reteeltä meille, kallis, 90 taalaa veroineen päivineen.

Heti eka aamuna, kun lähdin käppäilemään kameran kanssa Sanurin kylille, poltin aivan riittävästi dv-videofilmiä pelkästään kuvatessani niitä siellä täällä näkyviä kummallisia kivipatsaita, kaiverrettua kohokuvaa siinä sen yhden jos toisenkin temppelin muurissa. Noita temppeleitä siis riittää, koska joka ainoalla talolla kuuluu olla oma temppeli, ja lisäksi jokaisella kylällä kuuluu olla kolme isompaa temppeliä, siis niitä hindujumalia varten, oliks ne nyt: brahma, shiva ja vishnu. Noi kukin siis tartti oman temppelinsä. Ok, paikallisten mielestä varmaan näytti siltä, jotta taas on löytynyt yks höyrypää, joka kuvailee videolle meikäläisittäin vaikkapa paikallisia postilaatikoita. Noita ovia kans vähän ihmettelen, tässä hotellihuoneen ovessakin on tuollaista hienoa puukaiverrusta, koko matkaltaan, joka paikassa on sisääntulo-aukkoihin satsattu.

Tuolla Balilla kun kulkee, niin varmasti huomaa, kun nuo nais-immeiset asettelee noita uhrilahjoja ja suihkuttelevat sitä vettä sinne tänne, mitä lie, henkien herättämis-rituaaleja, toivomisrituaaleja, näitä sitten harrastetaan päivittäin, siellä täällä. Melkein joka paikkaan on asetettu noita palmunlehdistä tehtyjä, yleensä neliskulmaisia kippoja, kippoihin on asetettu kaikenmoista sapuskaa, erivärisiksi värjättyä riisiä, hedelmänpalasta, kukka-asetelmaa ja muuta vastaavaa. Kun tuollainen sitten asetetaan johonkin, sitä kuuluu kastella jollain vesipullolla, ja taas on turistit siinä vierellä ihmeissään, meikämanne japanilaisten kanssa kilvan kuvaamassa. Niitä koristeellisia palmunlehti-kippoja on siellä jalkakäytävillä turistien potkittavana, jonkin kivipaasin päällä, rannalla,... turistin silmään epäloogisissa paikoissa. Sitten on nuo isommat uhrilahjat, korkeat, hienosti asetellut hedelmäkorit, eri hedelmälajeja on aseteltu koriin taideteoksen omaisesti, niitä viedään pään päällä kylän kokoontumispaikalle, kaikki on pukeutuneet parhaimpiinsa ja luovutus seremonia kestää kuulemma pari tuntia. Kävin katsomassa Sanurin luovutustapahtumaa, siinä Kesumasari ja Tanau tamblingan teiden risteyksessä, siinä on se temppelin näköinen rakennus. Gamelan orkesterin soittaessa ei rakennuksesta voi erehtyä. Toivottivat tervetulleeksi, mutta shortsit jalassa en iljennyt viipyä paikalla liian kauaa, olivat itse pukeutuneet parhaimpiinsa.

Tuosta kylätieltä lähtee rantaanpäin siis tää sadan metrin sativa-hotellitie, tuonkin tien varrella on tietysti kaupustelijoita, jotka joka kerta ohi kävellessä kyselevät vointia ja kauppaavat tuotteitaan, pyörivät hyrränä siinä turistin kyljessä. Yks päivä sitten ihan vaan lämpimikseni tinkasin olutta halvemmalla, kerroin että tuossa kyläkadulla yks hemmo möi bingtang kaljaa 3000r per pikkupotelli, olivat heti lähdössä ottamaan selvää myyjästä, kunnes kerroin, että olikohan se sittenkin 4000r, oivalsivat kyllä, 6000r huudellaan joka paikassa. Isoissa marketeissa potellin hinta on ehkäpä 5300r. Isommasta pullosta (620ml) saa pulittaa 11 000r. Kyllä noita yks kuuluu maistaa illan hämärtyessä, muun perheen illallisvalmistelut kun yleensä tuntuvat aina venyvän. Toinen paikallinen olutvaihtoehto on Bali Hai. Kuuden litran vesikanisterista huudetaan 11 000r. Kun siitä sitten laskee vettä niihin pienempiin pulloihin, ja päivän mittaan tytär popsii sipsejä, kannattaa välillä haistella sen tyttären vesipullon suuta, mistä se kokoajan juo. Päivän vanha sipsi-vesipullo nimittäin alkaa tuoksua, ripuli ei oo turhan kaukainen ajatus. Toinen juttu on noi silikonikorvatulpat, apteekista, Suomesta. Uima-altaassa pulikoinnin takia ei oo korvat tulehtuneet sen jälkeen, kun noi korvatulpat on hommattu. Vielä lakki päähän, ja uima-altaaseen porskuttelemaan, tytär tuntuukin siellä viihtyvän. Itsekin pulahdan aina iltasella altaaseen, vilvoittaa mukavasti.

Jotkut kellokauppiaat on yks vaikee lajityyppinsä, noiden kanssa ei kai paljoa kannattais jäädä tinkaileen, kuulevat mukamas väärin, ja vastailevet mitä sattuu. Rantarolex, 700 000, 100 000, 50 000,... Jos ei auta, "1 dollari kellosta" on vaan turistin mielenkiinnon kääntämiseksi heitetty huuto, että vääntäytyisivät kiljumaan kilpaa. Yksikin kauppias kuljeskeli kiilaillen vieressäni jo kohta satoja metrejä, vaikka jo viidettä kertaa kerroin että en oo kiinnostunut kelloista, aika alentuvaa/alentavaa touhua. Monet muut kohdalle sattuneet kauppiaat on kyllä olleet hyvinki asiallisia, mutta jostain syystä nuo kohtaamani kellokauppiaat on olleet aivan oma aselajinsa. No, se toinen, vähän samankaltainen aselaji on Lake Baturin näköalatasanteen kauppiaat, yks taala jostain shakkipelistä, kuulemma tuossakin tapauksessa yritetään vaan aloittaa helkutinmoinen tinkaaminen. Kohdatessa eivät päästä eteneen normaalisti näköoalapaikalle. Kuuleman mukaan nuo Lake Baturin kauppiaat vaihtaa tuotteen salaa johonkin toiseen, jos joku aikookin ostaa jotain liian halvalla (mitäpä kukaan ny dollarilla möiskään, sitä saa mitä tilaa). Transport-kuski tykkäs, että Lake Baturilla sanottais vaan että "no", "don’t say anything else". Mutta muualla kylissä kannattaa tingata ja ostaa ryysyä ja turistille viritettyä paikallista hyvinvointitarviketta tai käsityönäytettä (turistirihkaman ostoa kannattais silti jokaisen pohtia erikseen), Lake Batur:in kauppiaat on aika omalaatuinen erikoistapaus, siellä vuoristossa ovat ilmeisesti liian riippuvaisia päivittäin saapuvista turisteilla varustetuista bussilasteista. Että siinä mielessä vois jotain järkevämmän oloista tarttuakin mukaan.

Denpasarin Matahari ja Mal Bali tavarataloista (Denpasarin etelä-osissa) saa myös kiinteisiin hintoihin elintasohyödykettä. Kutan keskustassa sijaitseva "Matahari" on kai koko saaren isoin tavaratalo? Mutta kukapa tuonne ostoksien takia menisi?

Puolenpäivän oma "transport" kuljetus maksoi about 100 000r, hieman ajomatkasta riippuen. Pitempi kuljetus, vaikkapa pohjoisessa sijaitsevalle Lake Batur:ille (tulivuoren tuntumaan), koko päivän hinnaksi muodostui 200 000r, matkan varrella voi ja kannattaa pysähtyä eri paikoissa. Jotkut pyytävät ensin tuostakin kyllä 400 000r, mutta ainakin tällä kertaa kuskit tuntuivat vaativan vähintään 200 000r hintaa. Meidän Lake Batur- kierros meni vähän kiireiseksi, koska tyttäremme alkoi voida pahoin auton taka-osissa (vain Goa Gajah-elefanttiluola puro-alueineen, Lake Batur-järvi, Holy Spring-temppeli). Tuossa vanhemmassa pakettiautossa haiskahteli koi-myrkky ja diesel, siellä takapenkillä, muutama etukäteen suunniteltu pysähdys siis jätettiin väliin. Tyttären olo vähän parani, kun pääsi istuun etupenkille, kuskin viereen.

Myös isompaa massakuljetusta oli kyllä tyrkyllä paikallisten matkanjärjestäjien toimesta, mutta meidän tapauksessa se olisi tullut jo kalliimmaksi. Tulivuori (Batur) on purkautunut viimeksi about kaksi vuotta sitten, tuli kuulemma vaan savua. Halvalla bemollakin pääsisi kulkemaan (yhteiskuljetus mistä tahansa bemon reitin varrelta, minne tahansa), mutta turistilta kysellään korkeampia hintoja, ja bemoa on vaihdettava aika usein. Esim: Ubudiin meno vaatii kolmen bemon yhdistelmää, Sanur-Denpasar, Denpasar-Batubulan, Batubulan-Ubud. Joka kerta kun oltiin hyppäämässä bemoon (vihreä pakettiauto, sivuovi auki ja pitkittäispenkit sisällä takana), yritti kuski tehdä diiliä, mukamas yksityiskuljetuksesta. Nuo henkilökohtaiset transport hemmot kertovat tarinoita, jotta poliisit pysäyttelisivät bemoja, ja vaatisivat turisteilta maksuja, bemot ois mukamas vaan paikallisia varten, tiedä sitten sanoa. Kaikki kun markkinoi aina omia palvelujaan. Joka tapauksessa ajeltiin vain lyhyet matkat bemolla, 2000r per lärvi, paikalliset näyttivät maksavan 1000r Sanurin etelä-osista Sanurin pohjois-osiin, tuosta kahden-kolmen kilometrin pituisesta matkasta. Pitemmille matkoille hotellin lähistöltä valittu, monta kertaa aiemmin nähty transport-kuski on hyvä valinta. Kallein liikkumismuoto näytti olevan "tavanomainen" taksi. Temppeleiden sharonkimaksu (pakollinen kietaisuhame) tekee 3000 r hujakoilla. Jos menee useampaan temppeliin, vois hommata oman sharongin. No, loppupeleissä turistilla on aina varaa maksaakin korkeampia hintoja, olkoonkin matkabudjetti kuinka tiukka tahansa.

Katsomisen arvoinen Uluwatu temppeli on siellä saaren etelänokassa, sen rotkon äärellä, siinä meren yläpuolella. Transport-kuski varoitteli apinoista, jotka vievät silmälaseja ja korvakoruja turisteilta. Myös siitä sharonkia vuokratessa joku kaveri ois tullut vartioimaan rillejäni maksusta, no, ajattelin, että miten tuollainen rillien ryöstö nyt vois onnistua huomaamatta. Mutta niin vaan kävi, kun kuvailin kameralla yhden aidan yli, sieltä se apina pisteli tuleen takakautta, juoksujalkaa tuota kiviaitaa pitkin, kerkesin vaan säikähtää pirusti, kun näkö lähti. Tietysti temppelin hemmoa ryntäs heti apinan perään, kertoivat silmälasien tippuneen sinne alas kymmenen metrin päähän. Uluwatu temppeliltä on usean kymmenen metrin pudotus sinne alas mereen. Rupesivat heti kyselemään hintaa, minkä maksaisin lasien hausta, tällaisia oppirahoja näköjään joutuu vieläkin makselemaan. Kuulemma 500 000r on yleinen hinta, kerroin, ettei mulla oo moisia summia, eikä kenenkään kannata uhrata henkeään silmälasien takia, lähdin jo pois, kun hemmot jo huutelivatkin perääni, "wait two minutes", no, yhdessä minuutissa ilmestyivät lasitkin, ja hemmot alkoivat kiljumaan porukalla hintaa laseistani. Hinta oli tippunut 200 000 rupiaan, kun lopetin väkinäisen hymyilyn säestämän vinkumisen (kumma kyllä, en edes hermostunut moisesta) ja maksoin laseistani 150 000r, noin 120mk, en ois uskonu, että oikeen temppelissä aletaan kiskoa hintoja, no, omaa tyhmyyttä. Kyselin monta päivää myöhemmin, aivan ohimennen, yhdeltä mukavanoloiselta transport-hemmolta, että kouluttavatkohan noita apinoita rillien hakuun siellä Uluwatussa? Tykkäs että apinat ois niin nälissään että vievät turistien tavaroita, no, hällä väliä. Mikäli on innostunut valokuvaamisesta kovastikin, kantsis ottaa se lasien suojelija mukaan, lienee vain muutaman markan hintainen, kaipa sillä on jotain esiteltävääkin, jos sille päälleen sattuu. Toinen temppeli, tai apinametsä, mistä turistit ovat kuulemma vähenneet varastelevien apinoiden takia, on Sangeh-temppeli, siellä saaren keskiosissa.

Nusa Duan (saaren etelä-osissa) yleisempi hiekkarantakin näytti aivan uitavalta. Nusa Dua sinänsä ei houkutellut, paikka näytti vähän keinotekoiselta. Ainakaan noissa paikoissa missä kurvailtiin, ei näkynyt minkäänmoista hökkeliä missään, vain hienosti hoidettua puutarhaa ja luksushotellia.

Sitten kun on tutkittu se tasaisempi, saaren etelä-maasto, nuo pohjoisen korkeammalla sijaitsevat maisemat, siellä tulivuoren tuntumassa, on mukavasti silmiä hivelevät, viileämpää ilmastoa, ja taas piisaa temppeliä… Vuorilta virtaavat syvät joenuomat, siinä joen penkalla on lähes pystysuoraan pudotusta alas, 20-50 metriä jokeen tai kuivalla kaudella vois kai sanoa puroon. Joissain kohdin tuo joentörmä ei putoa niin nopeasti alas, vaan joen penkoilla tai reunoilla on noita riisiterasseja, eri tasoissa olevia riisinkasvatusvesialtaita, nuo näkymät näyttävät silmään mielenkiintoisilta.

Kerran käytiin apinametsässä (10 000r/lärvi) ja lintupuistossa (67 000 r/lärvi, lisäksi oma kuljetus, 120 000r). Ubudin eteläpuolella on apinametsä, monkey forest, sinne kannattaa mennä, kunhan ei koske apinoihin. Siellä on myös apinoiden käsittelyn hallitsevia hemmoja, näyttivät ampuvan ritsoilla huonosti käyttäytyviä apinoita. Apinapuistossa on kaksi temppeliä, se siellä vähän ylempänä oleva, apinoiden valtaama (apinat ei yritä varastaa rillejä) ja siinä keskusaukion lähellä, siitä kun lähtee ne portaat alas. Siellä alhaalla kannattaa piipahtaa, sen monihaaraisen puun vierestä menee se kaarisilta sen alla olevan joen yli ja alhaalla on se temppeli, niine edustan altaineen. Tuolla alhaalla vois kyllä filmata vaikkapa pätkää johonki indiana jones-leffaan. Bali Bird Park kannattaa myös katsoa, monipuolinen lintupuisto. Tollaista käveltävää, keinotekoista teräsköysi-puusiltaakin on rakennettu siihen isoon lintuhäkkiin.

Kerran menin yhden transport-kuskin opastamana Ubud:iin, tarkoituksena oli vain kävellä tuollaista patikkapolkua pitkin. Otin mukaan ennen matkaa, hätäiseen hankitun DK-Bali-Lombok-kirjan (Dorling Kindersley). Kirjassa oli patikointi-kartta, joka lähti siitä Lotus-cafeen kupeesta, kartan lähtöpaikka oli merkitty väärin, on lähdettävä käveleen Lotus cafeen itä-puolelta. Matkalla näkyi riisipeltoa, temppeli, kävely jatkui sitä riisipellon vedenjuoksutuskanavaa pitkin, sen syvän joen reunaa pitkin, 20m pudotus oli siinä 10 sentin harha-askeleen päässä. Takastullessa oli jonkinmoista näköalapaikkaa, mukava reissu, sellainen kevyt, 5 km kenttäharjoitus. Siellä patikkapolulla tuli joitain Ranskalaisiakin vastaan, DK-Bali-Lombok, (ranskankielinen painos)-kirja kädessään, kirjan kartta ei tosin oo niitä selvimpiä karttoja. Sateella ei kannata lähteä, sillä se joentörmä voi olla aika liukas.

Ubudin torilla pistäydyttiin myös muutaman kerran, käteeni tarttuikin puusta hienosti veistetyt: Barong-naamio (jonkinmoinen paikallinen leijona-jumala, vähän lohikäärmettä muistuttava) ja Barong-tanssija naamio. Puinen Barong naamio, 50 000r ja tanssija 80 000r (seinälle asetettava malli). Puun laatu määrää osin hinnan, nää oli sellaista vähän kovempaa puuta. Noiden lähtöhinnat liikkuvat 250 000r kieppeissä, eli tori-hinnoissa on todella yllättävästi ilmaa. Kun ois enempi hynää vois sijoittaa tuollaiseen kolmiulotteiseen puutauluun, aikamoinen ilmestys, tuo tuollainen puutaulu, hahmot on niinku oikean näköisiä, osittain taulun läpi näkee, vaikkapa hahmon jalkojen välistä ja sen jalan taaksekin on kaiverrettu sitä takana olevaa eläinhahmoa. Puunkaiverrustehdasta ei kannata missata, siellä näkee omin silmin, että mitä puusta oikeen saadaan aikaiseksi, taideteosta. Värillisestä T-paidasta huutavat lievästi tinkaamalla 20 000r, valkoiset ois kuulemma halvempia, mutta lika näkyy tietysti helpommin. Yhdessä ostamassani paidassa oli kaupanpäälle asettunut koin toukkakin, tuo paita sai jonkimoista kyytiä. En jaksanut lähteä vaihtamaan, liekkö ees takuuta, kun perävalot näkyy?

Tässä kuussa (kesäkuu) lennätetään leijoja, on kuulemma tuulisempaa. Noilla leijoilla taas toivotaan jotain hengiltä. Monet leijat on helkutin isoja. Kun kuljettavat monissa miehin tuollaista leijaa, tukkivat koko kylätien. Leijan perässä on vielä se kangas, jopa 80 metriä pitkiä värikkäitä kangaspyrstöjä. Kesäkuu ei oo vielä sesonkia täällä, Australialaiset kuulemma valtaa ensi kuussa saaren, ja hinnat kuulemma samalla nousee. Heinä-elokuussa siis riittää enempi turistia.

Onhan tässä saaressa jotain sellaista samaa hohtoa, kuin Thaimaassakin, mutta eri ulottuvuudessa... Ihmiset on täällä mielestäni suorempia, niinku karkein esimerkiksi on kyllä tuo rahanvaihto. Jos jossain vaihtopisteessä (noita vaihtopisteitä piisaa) näät hyvän kurssin, meet sisälle, niin lähes poikkeuksetta hemmolla on nippu pienempiä seteleitä siellä pimeimmässä nurkassa, siinä pöytälaatikossa, siinä niitä sitten laskeskellaan... Kun sadalla eurolla kuuluu saada jotain 800 000 rupiaa, hemmo stoppaili jo 600 000 kohdalla ja pyysi tarkastamaan, no, ei siinä mitään, pitää pyytää lisää rahaa... Loppujen lopuksi laskutaitoinen kuitenkin tuntui saavan aina sen normaalikurssin, tai vain muutaman "markan" enempi, koska siinä "hyvä-kurssisessa" paikassa vähennettiin aina lopuksi proviisiot, jottei turisti sais liikaa hynää. No, joo, kai aina kannattaa yrittää… Kerrankin yks hyväkurssinen rahanvaihtaja alkoi vehtaileen, kyseleen minun omaa seteliäni ensiksi syyniin. Sanoin, että yritä seuraavaa. Ok, kaveri kertoi yrittävänsä seuraavaa turistia, ja siinä sitten naureskeltiin... Loppulomasta vaihdoin rahani aina yhdessä lähistön kaupassa, jossa kauppias kirjoitti oikeen vaihtokuitin, niinku paperille. Joissain ruokakaupoissa ei oo elintarvikkeilla hintoja, voivat pyytää hintaa vähän niin kuin pärstän mukaan, pari kertaa tuokin tuli nähtyä. Eka kauppareissulla kannattaakin mennä kauppaan, missä on hinnat merkittynä. Meillä kun on joka reissulla mukana hyvinki rajallinen lomabudjetti, pysyy ihan luonnostaanki mielessä jotta "ei se oo hölmö joka pyytää, vaan se joka maksaa". Joka tapauksessa, erittäin hymyilevää ja kohteliasta kansaa nämä Balilaiset, kuten Thaimaalaisetkin.

Niin kuin monissa muissakin turistikohteissa, yöllä ei kannata liikkua yksin syrjäisillä seuduilla. Eikä päivälläkään kannata lähteä ihan jokaisen tuntemattoman mukaan, esimerkiksi jos ihan yhtä-äkkiä, kylän katuja kävellessä, ja hiljaisemmalla pätkällä esittäytyneen "malesialais-pariskunnan" matkaan. Tyyliin, "hei, sullahan on hieno vyölaukku" , "jaa, tuo laukku on siis kameraa varten"... "Tuus ottaan drinkki tuonne meidän toimistoon, tuonne vähän matkan päähän, esitellään siellä sulle vähän saarta, saat ilmaista infoa". Kadunpätkän hiljaisuus, oudot kysymykset, eleet ja myöhemmin kadun päässä kohtaamani, vahtivuoroa pitävä hermoileva kaveri pisti pohtimaan. Ei noita juttuja silti kannata ruveta turhaan päässänsä paisuttelemaan, elinkeinonsa kullakin.

Seteleistä saa muuten paremman kurssin kuin matkashekeistä. Sanur:illa noita pankkiautomaatteja oli aika harvassa. 100 euron seteli tuntui meille sopivimmalta, koko reissun aikana paloi 800 euroa, no, tietysti tuo hotellihuoneen hinta on laskettava päälle, siitähän tulee jälkeenpäin se visalasku.

Lake Bratan:ille tekevät mieluusti yhden yön kestävää matkaa, yöpyminen ois vaikka musta-hiekkaisella Lovina-beachilla, ei käyty tuolla. Tutuksi tullut kuski esitteli myös yhden päivän Bratan-retken (200 000r). Barong-tanssiesitystä, temppeliä, riisiterassia, Bratanin/Bedugulin markkinat, se Bratan-järven kuuluisampi temppeli. Tuon järven rannassa sijaitsevalla temppelialueella oli sitten jos jonkinmoista elukkaa tyrkyllä, niitä sitten aseteltiin turistien hartioille, ja valokuvattiin sopivaan hintaan. Lopuksi oli vielä se viileä puisto-alue, Botanical Garden, kiertäminen kapeaa asfalttitietä, jalkaisin siellä viidakossa kestää pari tuntia. Botanical Gardenissa vois kai katsoa myös sitä viidakko-temppeliä, siellä 50 m päässä asfalttipolulta. Myös jonkinmoista järvinäkymää on tarjolla siellä sen majoituslaitoksen lähistöllä. Tuolla matkalla kuski vei minut myös aiemmin syömään sopivan halvahkoon buffee-ruokalaan, siihen järven lähelle, jonkin matkaa järven temppelistä. Parinkymmenen ruokavaihtoehdon seisova ruokapöytä, 40 000r, syö mitä jaksat -systeemi. Kuski meni itse lähellä olevaan paikalliseen warung-ravinteliin, on kuulemma tarkoitettu vaan paikallisille, annoksissa on kuulemma chiliä hänen makuunsa, itse pulitti kuulemma 10 000r (about 8mk) yksinkertaisesta riisi, lihakastike, vihannes, appelsiinimehusetistään. Kuulemma kaverin kotiseudulla, saaren itä-osissa, sama satsi maksais 4 000r. Ok, tuollaisesta monipuolisesta päiväretkestä kannattaa jättää kuskille aina myös vähä tippiä.

Tuossa Sanurin kylätiellä on kohtalaisen hintainen ravintola Legong, missä esitetään joka ilta perinteisiä tanssiesityksiä. Rijstafel lajitelma maksoi 35 000r, ihan hintansa väärti, kymmenen ruokalajin lajitelma eri makuja. Tuo toinen tansseja esittävä ravintola, kesumasari-tien Abian Boga on tuplahintainen. Jotkut ravintolat kuskaavat ihmisiä ilmaiseksi takaisin hotelleihin, jotta nämä poikkeaisivat uudelleenkin syömään. Kerran mentiin ilmaisella ravintolan kyydillä Mc Donalds:iin (Sanurin pohjois-osissa), tyttärelle kun ei maistunut ravintolan antimet. Kuski halusi esittää samalla Lake Batur-retken tarjouksensa (400 000r) matkan aikana, ja ojensi käyntikorttinsa.

Turisteille tyrkytetään Batubulan:issa aamuisin (klo. 9.30) esitettävää Barong-tanssiesitystä (50 000r, maksetaan paikan päällä), esitys kestää tunnin verran, itse yhdistin sen Bratan-järven matkaan. Mikäpä siinä, mukavan näköistä tanssia, naamareineen ja loisteliaine pukuineen, tanssijat muljauttelevat silmiään omaperäisen musiikin tahdissa. Jonkinmoista juontakin on tuossa Barong-leijona-esityksessä, vai oliko se Barong sittenkin lohikäärme? Siis 12 päivää oli selvästikin liian vähäinen aika, jotta olisi voinut tutustua kunnolla tähän saareen. Saaren ympäri kuulemma tehdään kolme päivää kestäviä matkoja, yövytään välillä parissa paikassa.

Sanastoa:
Teri makasi = kiitos
Sama sama = olkaa hyvä
Selamat pagi = huomenta
Selamat siang = päivää
Selamat sore = iltapäivää
Selamat malam = iltaa

Legiaanilta näytti löytyvän mukavaa uima-rantaa, tosin aikamoista aallokkoa, siellä Kuta-Legiaanilla nimittäin myös surffataan. Tuo Sanurin ranta ei oo välttämättä parasta, jalan alla saattaa olla paikoittain nimittäin vähän karkeampaakin, irtonaista koralliainesta... Ainakin tässä Sativa:n kohdalla, rannassa on aika matalaa, laskuveden aikaan näkyy aika kaukaistakin hiekkasärkkää ja pohjan ruohoakin on näkyvissä. Myös itse rannalle on ajautunut sellaista ruohoa ja korallinpalasta. Siellä kauempana on sitten ne koralliriutat, jotka kylläkin pienentävät aallokkoa. Sanurin pohjois-osissa on sellaista tummempaa hiekkaa, hiekan väri vaihtuu vaaleammaksi siinä sen ison, Grand Bali Beach-hotellin laiturin kohdalla, siis hotellista etelään päin alkaa vaaleampi hiekkaranta. Sanurin ranta ei ole aivan yhtenäinen, väliin on valettu myös kaivonrengasta, nuo renkaat ei oikeen muistuta eksoottisesta saaresta. Jos pelkkä ranta on lomavalinnan suurin valintakriteeri, saattais kai päätyä jollekin muulle saarelle. Joka tapauksessa, Kuta/Legianilta löytyy saaren paras ranta. Mielestäni saaren kulttuuri-tarjonnassa ja pohjoisen luonnossa on kuitenkin enempi koettavaa.

Tämän Sanurin kylätien varrella on ravintolaa, rihkamaliikettä, ja turisteille mitoitettua palvelua lähes koko matkaltaan. Vain Bali Hyatt-hotellin kohdalla on sellaista vapaata aluetta, hiljaisempaa, hotellin aitaa on siinä tien vieressä, tällä hetkellä tien toisella puolella on rakentamatonta viidakkometsää.

Jos Kutaan verrataan, Sanur:illa ei tuntunut olevan juhlivaa nuorisoa, tuollaista nuorempaa porukkaa näytti piisaavan enempi siellä Kutalla. Vaikka en käynyt kuin kaksi kertaa Kutalla, joku kerkes kauppaamaan jo marihuanaakin. Sanur tuntui kyllä perheelliselle sopivalta vaihtoehdolta, no, kompromissejahan nää on, täydellistä paikkaa on vaikea löytää. Kutan yläpuolella, Legian:illa kävin vaan kerran, tuokaan ei kyllä näyttänyt pahemmalta paikalta. Kutalla tai Legianilla en ollut koskaan iltaisin, joten en osaa sanoa paikan juhlahumusta mitään. Jos ei kaipaa meren läheisyyttä, Ubud ois ehkä hyvä vaihtoehto, siellä on kadullakin vähempi niitä yli-innokkaita kaupustelijoita. Sanurin, Kutan ja Legianin rantaa kun kävelee, joutuu vastaamaan lähes joka kymmenen metrin välein jotta minne oon menossa ja etten kaipaa hierontaa ja että ollaan kotoisin suomesta, no, Sanurilla ehkäpä kahdenkymmenen metrin välein, mutta sellaista mukavaa jutusteluakin saa aikaiseksi, jos pysähtyy välillä hetkeksi. Tosin, sillä toisella on suuri intressi kaupata jotain, mutta mitäs siitä, rupattelemalla saa aina jotain pientä myös omaan lakkiinsa.

Sain kyllä Balista mukavan tuntuman, tuossa Indonesialaisessa saaressa on ehkäpä joitain vähän haasteellisempaa, kuin Thaimaassa, tai sitten tuo ajatus johtuu vaan uudesta tuttavuudesta, tiedä häntä... Saaren paras anti on siis siinä kulttuurissa. Ajatelkaas ekana vaikkapa tuota värikästä lintua, jolla on se nokka, kippura kieli ja ne pienet torahampaat aina näkyvillä, siis sitä Garudaa, puista lintukuvaa… Funtsikaa sitten perään tanssiesitystä, jossa on mukana myös monia muita balilaisia naamioita, tarustoa. Gamelan orkesteri kummallisine soittimineen soittelee aina esitysten taustamusiikit. Tulivuoria pohjoisessa, vuoren rinteen riisiterasseja, eteläosien tiiviimpää asututusta, taidokkaita puukaiverruksia Mas:in kylästä. Eri kylät on erikoistuneet erilaisiin käsityöhommiin. Ubud:ista löytyy maalareita, tuollainen paikallisia maastoja kuvaava taulu piti ostaa, mutta tinkaus jäi kesken. Batubulanissa tehdään pääasiassa kivipatsaita... Celuk:issa on enempi hopea- ja kultaseppää,...

Takas tullessa, Singaporen kentällä, siinä sen 1-terminaalin skytrain:in (skytrain=parinsadanmetrin pituinen yhteys 2 terminaaliin) lähellä, sen lyhyemmän sivustan päässä on hissi. Oltiin viemässä tytärtämme burger king:iin, mutta päädyttiinkin kerroista alemmas, siihen isoon saliin, joka oli täynnä pöytiä ja laidoilla oli pieniä kioski-tyylisiä ruokaluukkuja, about 20 erilaista ruoka-kioskia, halpaa sapuskaa. Nää on kai sitten niitä hawkers:eja? Just aiemmin vetäsin tuossa Singapore airlinesin koneessa myös tyttären kana-annoksen, joten ei maistunut, vaikka ruoan tuoksu olikin houkutteleva. Tuo kone oli muuten Boeing-777, joka hemmolla oli turisti-luokassakin sellainen oma kuvaruutu ja penkistä irroitettava kaukosäädin, 22 kanavaa filmiä, samanverran musiikkikanavaa ja pelejä. Aika meni rattoisasti, filmit jumittui aina kuulutusten ajaksi, niin kuin pitääkin. No, palataan vielä Singaporen kentälle, aivan alimmassa kerroksessa, kun mennään sieltä keskemmältä 1-terminaalia alas, löytyy se supermarketti, kävin hakeen pari ice-coffee purkkia siinä lentoa odotellessa. Ylimmässä kerroksessa näytti olevan taas kalliimpia, muttei kuitenkaan aivan mahdottoman hintaisia ruoka-annoksia. Turvatarkastukset oli kyllä aikas tuikat. Singaporen kentällä partioi konekiväärein varustettuja hemmoja. Portille huudeltiin jo hyvissä ajoin turvatarkastuksen takia. Meidätkin komennettiin kohteliaasti avaamaan käsimatkatavaroita koneeseen astuttaessa, siinä käsimatkatavara tutkassa kun näkyi jotain epäilyttävää. Melkein kaikkien matkatavaroita näyttivät syynäävän, tuli turvallinen tunne.

c-2002- Hotjussi@hotmail.com