Meiltä kun löytyy nää pohjoisen pallonpuoliskon uudenseelannin maastot ihan tuosta naapurista, oli pakko sijoittaa 608 euroa risteilyyn (juu, markkinamiesten kauppaamalla puolihoidolla varustettuna). Venäjän rajaseuduilta, pohjoisen Kirkenes:istä on siis tarkoitus startata erimoisten pienempien ja suurempien vuonojen, kesän polttamien yläjäätiköiden, huikeiden syvyyksien merirapujen, höh, öisen, pikaisen Trömson olutkadun, viikinkien Lofoottien, täh, .... kautta Bergeniin. Näitä Hurtig(nopea)ruten(reitti)-paatteja on useempia, ja väylän varrella nuo yks kerrallaan toisiansa tapailevat, tää mun valittema kippo on pienin ja toiseksi vanhin (MS Lofoten), noi reitin suurimmatkin paatit on puolikkaita ruotsin lauttoja. Kun tuolla reitillä kuljetaan, osa satamakylistä jää luonnollisestikin näkemättä pimenevässä yössä, mutta ne vastaantulevat paatit tarvittaessa paikkaisivat tuon mahdollisen menetyksen pysäyttelemällä samaisissa paikoissa päiväsaikaan. Siis kahdensuuntaisena, 11 päivän paketteina nää koittaa myydä tätä kallista touria. Laivoja on luonnollisestikin yhteensä 12 kpl, joka ilta yks noista kerrallaan starttailee Bergenistä (Nostebryggen satamasta).

Vaimon ja tyttären lomat ei sattunu tään halvemman risteilykauden kohdalle, joten lähdimpä sitten kameroineni yksin matkaan. Joka toinen reissu siis rupee jo meneen hyvinki näin yksinään, juu, ja joka toinen sitten perheen kanssa. Tuossa on selvää, hyvinki pitkään kestävän avioliiton salaisuutta sisällä... Nooh, jos joku tunnusti kokeilevansa erilaisempia, sopivampia, uudempia... vaihdokkeja, niiden jännittävien alkuvuosien jälkeen taitaa jäädä käteen sama määrä äyrejä? tähtien kappaleita? Täh, se joka muuttuu, on kuka? Jos löytyy kohtuu normaalisti tilaa hengittää, "kasvoimme erilleen toisistamme", on yks niitä huonoimpia selityksiä, jokainen tietysti kasvaa vähän erilleen ja muuttuu ajan mittaan.

31 satamapysähdystä jää tuohon välille, tää Hurtireitti pohjoisesta etelään kulkee yhden päivän nopeemmin kuin vastakkaiseen suuntaan, eli pysäyttelevät etelään mentäessä lyhyemmiksi ajoiksi eri satamissa, ku pohjoiseen päin matkatessa. Joka tapauksessa, viiden päivän kiireettömäksi luontodokumentiksi mää tätä ennen matkaa kuvittelin. Lyhyemmällä perioodilla katteltuna voi siis myös kuulostaa suorittajan unelmalta, koittaa hyvinki selkeesti pysäytellä turhan vilkasluonteista kaveria, hidastaa turhan nopeita videoleikkauksia, pistää epäileen hetkeksi turhan selkeitä ajatuksia. Monien siirtymien aikana kyllä kerkee pohdiskeleen ja ihaileen vaihtuvia maisemia, mutta älyttömän lyhyet satamassa käynnit tuo sen leipätyöstä tutun, hätäisesti turvatun vastapainonsa. Noilla pitemmilläkään siirtymillä ei silti kerkee aika tuleen pitkäksi, päinvastoin, makiaa maisemaa pukkaa mahan täydeltä, ehkäpä vähän liikaakin noin lyhyelle ajalle mitoitettuna. Myös ne eri satamakylät menee tietysti sekaisin, niitä kun pukkaa eteen niin monta, ja kuten todettua, liian nopeesti sivuutettuina. Vanha posti- ja siirtymäreitti on siis menneiltä ajoilta haihtuvana perintönä. Jos niitä suurempien vuonojen suita ei lasketa, tällä matkalla piipahdettiin vain yhdessä kapeemmassa vuonossa, siis sellaisessa jossa laivan kyljet lähenteli kummaltakin (styrbord ja babord) puolelta kallioista rantaa.

Etelä-Varangissa nuo MS Lofooten:in sumutorvet siis tööttäs mehevät töräyksensä. Kirkenes:in Kunnan nimi (Sør-Varanger) saattaa muistuttaa katsontakulmasta, minkä kukakin ottaa omaksi napapiirikseen, ja mistä sattuu sitte vertaileen vyötärönsä mittaa. Heti ensimmäisenä yönä mää keskellä jäämerta tyrskyissä heräsin, kun liu'uin ees taas sängyn reunoja tapaillen, onneksi laidat oli korkeet, joten en tipahtanu kyydistä.

Puhuvat netissä, ja salakavalasti takaraivoon upotettavissa lauseissa, jotta laivat vois olla tuupattu melkeen täyteen raharikkaita jenkkiläisiä? Höh, me puolihoitoiset (ilman lounasta), otetaas Kirkeneesin coopista, jokerista tai rema1000:sta mukaan muovikassillinen välipalaa, jo kohta suolaista suklaata ja muuta kuivatavaraa. Noissa pohjoisen satamakylissä ja kaupungeissa jos sitte päiväseltään rupes huikaiseen (sen mahdollisesti puuttuvan lounaan kohdalla), vaikkapa Narvesen:in pika-makkara-hodaria (15 kr) poskeen. Yleensä pysähdellään ihan keskustan tuntumaan, ja onneksi vain muutamassa paikassa satama jää jonkin matkan päähän kylästä, silti, 15 minuutin pysähdyksen aikana ei sitte viitti aina vaivautuu ulos asti, saati ihan piipahtaan yläkannelta näkyvällä kylällä. Postia vaihtavat noissa eri satamissa, monesti trukki nostaa puisella kuormalavalla vain pari pientä pakettia ja muutaman kirjeen laivan kyytiin tai kyydistä. Jos paatti myöhästeli reitillään, satamassa oloajat näytti lyhenevän vastaavasti. Joissain kohti antavat aikaa tunnin, Trondheimiin osuvan aamupalan kohdalla jää käytännössä aikaa vaan kaks tuntia.

Trondheim

Tää paatti huojuu poikittais- ja pitkittäisakselinsa suuntaan ihan eri tavalla kuin ne melkeen kotimaiset, tukholman kuus kertaa massiivisemmat paatit, saas nähä, pistääkö juustopohjaista alkukeittoa, reindeer päivällistä, ja hillaviritelmää yönselässä liikkeelle. Jossain vaiheessa yötä siis mentiin jäämeren avovesissä tosiaanki niinku väljässä riippukeinussa. Kakkoskannen hytissä ei häirinny naapurien metelit, kun tasaista päämoottorien taustahurinaa tehosti myös erimoiset apumoottorit, noi käynnisteli ja sammuili sovitusti arvotuin määrävälein. Mulla ei ollu omaa vessaa eikä suihkua, budjettimatkalla ku olin. Siitä käytävältä ne löytyi, ihan kunnolliset lämmitykset lattiassa. Kun suihkutteli, katteli sitte aikansa ku vesimäärä lattialla kasvoi, paattihan oli vinossa, no jossain vaiheessa ku edelleen kahlaili, veet katteli myös viemärin oikeeta päätyä. Kerran tiputtelin vaihtovuoroa oottelevat puhtaammat kalsarit seinällä roikkuvasta koukusta alas suihkukopin veteen, tuossa ainokaisessa naulassa ne kaikki tykötarpeet oli siis aseteltuna päälletysten, pyyhkeet, hikisemmät kledjut, puhtaammat painokset, saippuointipussit keskenään samassa pidikkeessä sotkussa, kierroksissaan, kyllä te vanhoina partiolaisina tuon ymmärrätte.

Päivien mittaan erimoisissa poukamissa tuli vastaan useempi viehättävä ja värikäs kylä, kulkua opastavia majakoita, saaria tai rannikon osia yhdistäviä pitempiä ja korkeempia kaarisiltoja, ajan saatossa luonnon kuvioimia kallioseinämiä, himmeneviä horisontteja eli nopeesti ohitettavia vesisateita, kolmannen asteen yhteyttä ja rauhoittumista panoraama-sohvatuoleissa. Vastaan tuli myös eri harmaansävyissä silleen päälletysten erottuvia vuorijonoja, useempi lokki tai muu merimetso, vihreen nurmen lampaita, useempi saksalainen... Niitä huhuiltuja jenkkejä näytti olleen vähempi liikenteessä ainakin näin halvalla kaudella, ja tällä edukkaimmalla paatilla matkustellessa. Mää osaa sanoa noista jenkeistä tai saksalaisista, kukanenkin lähestyy niitä pelkistettyjä harhaluulojansa omalla tavallaan, niinku se pari päivää kansipaikalla siirtynyt nuori ja katkera reppumatkailija, joka ei muistanu tervehtiä kertaakaan, vaikka kuinka koitettiin, nooh, pelkkiä muodollisuuksia. Vihaisilta pohjilta on tietysti aina vähän vaikeempi lähtee rakentaan. Voisko joku vaimentaa ennakkoluuloja ja virkistää lähestymiskulmia vaikkapa jollain matkareportaasilla?

Kuten ihan on yleisesti tunnettua, lompakon suu käy täällä Norjassa yhdellä aukaisulla useemmalla tahdilla, nooh, kaikki nää valuutat kuiteski aina menee, mitä noita laskeen... Siis jos sattui oleen onnekas, oli vielä vakiotyö ilman pätkiä, melkeen maksettu vanha asunto. Hetkonen, tuolloin on sumuisissa näkymissä selvää vajausta, ei ku uutta lainaa allensa, ja hurjempaa haavetta kehitteleen, Täh? Noinko se ihan oikeesti meneekin?

Aika korkee on matkustajien keski-ikä, siis ainaki tään Hurtireitin pienimmän (suojellun ja edelleen toiseksi vanhimman) paatin kyytiin hypänneillä. Saksaa siis murtavat monet matkustajat. Monilla tuntuu olevan ne omat bravuurinsa ja juttunsa, herrasmies-eläkeläistä itavallasta, useempi harrastelijavalokuvaaja, yks matkakirjailija, yks meditoija, pari suurempaa persoonaa joita heidän rouvansa tukahdutettuine tuntoine peesailevat? Ääh, älä sie höpise. Mulle sattu neljän hengen illallispöytään seuraksi saksalainen pariskunta ja japanilainen kaveri (noi illalliskumppanit siis arvotaan suunnilleen matkan varaushetkellä, nooh, aamiaiselle ei sentään varata pöytiä), maailmaa noi vanhemmat pariskunnat on yleensä aina kierrelleet, ihan mielenkiintoista seuraa, hetken menee kukanenkin aluksi kaavojensa mukaan ja ihan aluksi luonnollisestikin kauas toisistaan peilaamme. Japanilainen on tullu nopeesti lento-juna-bussi-juna-lento yhdistelmällä Kirkeneesiin, eikä pesunkestävästi silmäänsäkään väräytä moisesta reittivalinnastaan.

Jos vähän lisää juoruja tähän väliin. Saksalaismies on erikoistunut sammakoiden päästelemiseen, ihan värikkäästi hää herättää paheksuntaa ympärillänsä, missä kulkeekin. Toisaalta, kaikkihan on paljolti kiinni kuulijasta, ja sen kuulijan huumorintajusta. Ei tuollaisessa oikeesti mitään paheksuttavaa oo, jonkunhan meistä kuuluu aina ehdollistaa juttuja. Yks ilta Saksalaismies suututti viereisen pöydän kapteenit laihialaisjutullaan, siis vähän taas härnäsi ja otti puheeksi jotta me maksetaan kapteenien sapuskat, "they are not paying their dinners", johon mää lieventäen vettä myllyyn lisäileen jotta "niinhän se menee joka paikassa, joka ammatissa, asiakas maksaa, mitäpä tuosta". Yks kapteeneista paiskas ruokailuliinan pöytään ja jätti jälkiruoat syömättä. Nooh, seuraavana iltana samainen kapteeni kiersi selvästi ilman päämäärää vaan tarkoituksella ruokasalin poikki, ja tervehti pelkästään meidän pöytäämme. Palvelun taso on siis aika korkea. Muutamia muitakin koomisen oloisia tilanteita näytti välillä syntyvän, ja ihan Thaimaalaisiin hymysuorituksiin ja hienostuneen tuntuisiin "tilanteen korjauksiin" toi henkilökunta tuntuu ihan luonnokkaasti venyvän. Tuollalailla tietysti muodostetaan sellainen vakioasiakaskunta. Pienessä laivassa monet matkustajat törmäilee toisiinsa useempaan otteeseen, ja päivien mittaan tietysti tutustutaan helposti silleen pintapuolisesti. Jos sama sävelmä tai vaikkapa nuotti löytyy, miksipä ei syvällisemminkin.

Hammerfest

Svolvaer - Lofoottien pääpaikka

Seven sisters

Jotkut tään paatin harrastelijavalokuvaajista (meitä on sitte useita) menee editoimaan kuviansa kahvilaan tai panoraama-baariin markkinoidakseen kuviansa. Puoliammattilaisella, Thomaksella oli esitellä sopusuhtaisia ja ihan komeita, useemmasta kuvasta yhdistettyjä zuumattavia panoraamoja. Hyvinki siistiä jälkeä.

Tähän paatin huojuntaan vanhemmiten tottuu ja helposti rupee katteleen niitä hitaasti muuttuvia maisemia, auringon valon ilmestymistä ja katoamista vuorten seinämillä, juu, ja risteilyllä on todellakin mukana myös pari mummoa, laivan verkkaisesti keinuttamissa nojatuoleissaan, varttuneempien persoonien paatti tää selvästikin on. Mulla ei yleensä huulet rohdu, mutta tällä matkalla niin kävi. Kun ei tajunnu ottaa mukaan Lipsil-huulirasvoja, löytyi kyliltä vastaavia Lypsyl-pötkylöitä. Aurinkolasit, lierihattu, pipo, hanskat, tuulitakki, sadetakki, sun muut arktisemmat vermeet kuuluu tietysti jokaisen vakiovarusteisiin.

Jos mennään Bonomaisesti merten alle, jättiravut syöpöttelee kaikki hitaammat tielleen osuvat oliot ja pohjan kasvustot sileemmäksi. No, pussilohet taidetaan kuitenki jo kohta kasvattaa vähintäänki tuplatiheydellä Chilessä, sormien läpi kattellen ja pohjamutien kuormaa halvimmalla kasvattaen. Niin muuntuu viisi rehukalaa yhdeksi punalihaiseksi meren possuksi, antibioottiseksi kesäpöydän iloksi. Norjan harvempaan sijoitetut, ja väljempään asutetut pienemmät kalapussit tuo mukavaa mainosta, WWF:n logo voidellaan lisäksi tuotteen kylkeen. Ihan toinen pohjoismaista yhteistyötä piristävä juttu on sisä-afrikan ohimyydyillä luvilla pyydettävä Länsi-Saharan edustan vaaleempilihainen kala, noistahan puristetaan niitä muodikkaita omega-3-tabletteja.

Jos pitäis rankata paras väli (budjettimatkaajalle budjettimakupalaa), mää voisin äänestää tuolloin väliä Stockmarknes-Svolvaer (Lofoottien sisuksissa), jolloin mennään vähän kapeemalla väylällä ja piipahdetaan vieläkin kapeemmassa Trollfjordenissa, peikkovuonossa. Nooh, yks niitä kuuluisia tarinapaikkoja, joten pikkasen oli laivan etuosissa tunkua. Jos sitte pitäis valita lonkalta ja meren pintapuolisesti mielenkiintoista asuinpaikkaa, Trömson ja Bergenin ohi vois kiilata vaikkapa vähän piskuisempi Kristiansund. Tuolla kun äkkisateessa piipahdettiin, pyöritti laiva mihin suuntaan tahansa, joka puolella näkyi värikästä kylää, korkeet kaarisillat noita eri kaupunginosia yhdisti toisiinsa.

Trollfjordenista

Kristiansundista

Maantiedon tunnilla joskus kansakoulussa ja peruskoulussa katteleltiin sadetilastoja. Tuon karttakepillä sohittavan, katonrajan jousirummusta alas vedettävän kartaston vesitolpat oli Bergenissä huipussaan. Atlantin tummat tuulet tiputtaa helposti kosteudet jyrkemmän kiviseinämän kohdatessaan. Sää tuntuu vaihtelevan Bergenissä nopeesti, joten vaikkapa ennen Floyen:ille menoa kannattaa tarkkailla taivaita ja tuulen suuntia. Merimatkan jälkeen maissa heijaillaan hitaasti vielä seuraavanakin aamuna, jo viidessä päivässä kerkee siis tottuun tuon Äiti-laivan kohdussa keinuntaan.

Bergeniä lähestyttäessä

"I am not from Norway, I am from Bergen" tuntuis osittain lunastavan lupauksensa. Varsinkin vanha bryggen, satama-alue ruokkii mielikuvitusta reippaasti. Siellä kävellessä tuoksuu myös tuoreemman puuverstaan puu, kun kunnostavat noita rakennuksia yks kerrallaan. Otsaan kirpoaa helposti historian tunneilla aikoinaan kuvitellut hansa-monopolin ajat ja merireitit eri puolille eurooppaa. Jatkuvasti vaihtuva sää taitaa kasvattaa myös vähän eri tavalla, ku mannermaassa on totuttu. Höh, mää osaa sanoa, katteleeko nää Pekka Puodan säätiedotuksia, kaks päivää kylillä kiertäny turisti mitään tuon syvällisempää... Höh.

-c- syyskuussa 2010 - hotjussi@hotmail.com