...?...
Where are you froom?... oouu, but this is very cheep for you... boonusjuttu kuulunnee kulttuurimme kuvaan... Jos joku nyt sitten jaksoi lueskella tänne asti...

Samuin sumuissa

On se vaan niin väärin, kun jotkut heräävät aaltojen kohinaan. Vaikka aamusella vielä väsyttäis, niin on pakko herätä katsomaan, että minkämoiseen paikkaan sitä sitten eilisiltasella tultiinkaan? Vähän vaan raotellaan ensin tuota pimennysverhoa, siis sellaista tuplaverhoa, mikä on viritetty eilisiltana liukuovien eteen, ettei ulospäin näkyis hyttysiä houkuttelevaa valoa. No mutta, siellä ulkonahan on jo valoisaa, vastassa nuo tasatahtia lyövät aallot, palmujen havina, lämpimän meren tuoksu, niin kuin viimeöisessä kummallisessa unessa...

Eilen saavuttiin jo pimeän aikaan lentokentältä tähän hotelliin, siihen aikaan illasta tuossa pääkadulla alkoikin olla jo viritteillä pientä liikettä ja musiikin rytkettä. Perille päästiin siinä kahdeksan kieppeillä illalla. No, suurin piirtein samoihin aikoihin, mutta nyt näin aamutuimaan täytyy kyllä sanoa, että tämä alue näyttää nyt aivan erilaiselta kuin pimeässä, illalla oli jotenkin eksoottisempaa, tekopuron loisketta, vedestä käsin valaistua uima-allasta. Tätä ennen, yksi vuorokausi tuli kyllä valvottuakin, lentokoneessa kun on aina niin vaikeaa saada unen päästä kiinni. Pimeässä ja väsyneenä tämä paikka tuntui noin äkkiseltään kyllä hiukka kummalliselta, noita katuvaloja kun ei ole kylvetty ojiin samalla tavalla kuin meillä kotosuomessa, havainnot tapahtuivatkin kuuloaisti-painotteisesti. Ei tämä kyllä missään nimessä mikään pettymys ole näin aamullakaan, mukavan lämmintä ja kosteaa, hiipii pakottava tarve päästä heti tutustumaan lähiympäristöön…

Eilen illalla, heti huoneeseen astumisen jälkeen käveltiin noiden ranta-ravintoloiden heikossa valossa vähän matkaa pimeää rantaa pitkin, pari kertaa vahingossa noiden aaltojenkin seassa, siellä lämpimässä vedessä, tytär oikein villiintyi pyrähteleen siinä rannassa. Nyt tämä aamunkostea, tuoksuva ilma saa haukkomaan henkeä, noiden rantamaisemien kanssa, palmut yrittävät saada rannassa kilvan aurinkoa, kurottautuvat merelle päin. Tuolla taustalla, jonkin matkan päässä kohoaa vuoret, ei mitenkään äkkijyrkästi, mutta joka tapauksessa täältä Samuin saarelta tuntuu löytyvän tällaista mukavan vaihtelevaa maastoa, nuo kaikki rakennukset on matalia, vain parin kerroksen korkuisia, tästä tykkään. Suomen kuivasta pakkasesta tullessa tämä lämmin kosteus tekee terää, räkätauti ja kuiva kurkku taisivat parantua itsestään. Linnut pitää jo aamusta tuollaista hajanaista ääntelyään, iltasella ilmeisesti kaskaat on pääosissa, sirittävät aika voimakkaasti.

Aamupala on katettu lähelle rantaa. Mukavahan tässä on nautiskella aamupalaa, ameriikan brekkaria, aaltojen rytmissä. Puoli kahdeksan aikaan ei jostain syystä ole vielä muita paikalla, joten saadaankin valita parhaat palat tuosta aamiaispöydästä. Aurinkokin näyttäytyy matalalla, välillä pilvien välistä kurkaten. Valo on sellaista pehmeämpää kuin päivällä, vähän niin kuin oranssia... Aamutallustelut rannassa, ja vastaan tulee vain yksi paikallinen. Rannan aallot heittää pientä, matalaa sumupilveä, sellaista viistossa aamuauringonvalossa kimaltelevaa.

Nyt voiskin vähän suunnitella, että minne lähdettäis huomenissa. No, ei hötkyillä vielä tänään, päivä menee loivasti, kun käyn kävellen rannan toisessa päässä ja kylillä, josko näkisi paikallisasutustakin, tai joitain kummallisia sivupolkuja... Tutkaillaan tilannetta, kello kahden iltapäiväkaljat vois tehdä terää. Tyttö ja äiskähän juoksivat heti aamukävelyn jälkeen uima-altaalle, hyvä että kerkesivät levittää rasvat iholle... Vasta tuossa kymmenen jälkeen alkoi Lamain rannalle tulla jo muitakin, no, ei mitenkään liiaksi asti, tällaisena puolipilvisenä päivänä. Turistien sekaan ilmestyi myös rättikauppiaita ja sapuskanmyyjiä, kannettavin "kaminoin" varustettuna. Rantaa pitkin kävellessä tulee koukattua myös sisämaan kautta. Pitäiskö varata jo hetimiten joku päiväretki jostain noista paikallisista matkatoimistosta, käyn ainakin katselemassa hintoja...

Kun lähimaasto on kartoitettu, voinkin käydä lähikaupassa, ja ottaa mukaan illaksi pari kylmää Singhaa, mulle iso pullo ja vaimolle pienempi. Tuo siivoojan huoneeseen jättämä, yksi vessapaperirullahan loppuu tyttären kanssa matkustaessa alta aikayksikön, myös kaksi viiden litran kanisteria juomavettä tarvitaan, patikointia varten pitää ostaa myös pienempiä vesipulloja. Huoneessa olevan minibaarin ilmaiset, nuo pikkuiset vesipullot eivät kyllä kauaa kestä. Ottaisko vielä tytölle tuon jäätelön ja itselle oranssilla etiketillä, kummallisella, punaisella kirjoituksella varustetun viski potun, taskumatin näköisen pienen lasipullon, ja kokista.

Iltasella, iltauinnin ja suihkuttelun jälkeen on sitten taas käsillä se päivän vaikein päätös, minkähän ravintolan noista pääkadulla sijaitsevista valitsisi. Alkupäivinä, siinä nälissään kävellessään helposti valitseekin sen hienomman näköisen, ja joskus saattaa myös pettyäkin tuohon valintaan, hintavampaa ja mauttomampaa. No, kunhan tässä tutkaillaan, tuolla yhdessä vaatimattomamman näköisessä paikassa näyttää olevan myös paikallisiakin syömässä. Listalta voi kyllä valita melkein mitä tahansa ruokaa, ja maistuu, ehkäpä liikaakin, polttaa...

Ja paskat, tässä senkun vaan muistelen ja haaveilen, tästä kerrostalon keittiön ikkunasta ulos pällistellen... No, keleissä ei oo kyllä valittamista, on tällaista pientä pakkasta ja aurinko paistaa. Kävin tuossa aamukävelyllä, hymyssä suin käveleskelin, pienessä krapulassa... Vastaantulijat eivät katsoneet silmiin, ne muutamat jotka katsoivat, eivät vastanneet autuaaseen, aavistuksenomaiseen krapulahymyyni... Tosin yksi, ehkäpä samassa, hilpeässä olotilassaan hymyili takaisin. Ajatteli kai, että noille yksinkertaisemmille kuuluu nauraa, jotteivat karkaa kimppuun, tai sitten, hänkin kuului siihen parhaaseen AA-ryhmään. No, ei sentään, jotkut rouvashenkilöt saattavat jopa hymyillä ilman pakottamista, vastaan tullessaan... täällä armaassa Suomen maassa...

No joo, jatketaas muisteloa paikan päältä... Uutena vuotena tietysti pitää maistella myös hotellin pakolliset "New Year Gala Dinnerit", no, aika hintavat, muttei kuitenkaan pahemmat, eksoottista rapua tai muuta värikästä otusta on siinä rinnatusten, tuollaista sushi-rullaakin löytyy, no, ne on kai kuitenkin keksitty Japanissa? Henkilökunta esittelee värikkäitä ruokalajejaan, korkeat, pilvihattaraiset kokin hatut päässään... Näissä bileissä lapsetkin on otettu mukavasti huomioon, jokainen saa myös tuollaisen rintakorun, metallisen eläimenkuvatuksen... Lapsia varten on kehitetty muutamia leikkimielisiä kilpailuja, myös aikuisten dinner-pilettiin on painettu numeroa, arpovat paikallisia wiskipulloja, ei tärppää... Mainio, kummallisilla soittopeleillä varustettu paikallinen orkesteri soittaa taustalla. Noiden maittavien sapuskojen ja esiintymislavalla näytettyjen, mielenkiintoisten, itämaisten tanssiesitysten jälkeen on vuorossa etuaikainen ilotulitus, jonka jälkeen tytär ja äitee painuvatkin nukkumaan... Tottakai iskän täytyy mennä pääkadulle katselemaan, ja tällaisena keltanokkana, vain katselemaan meininkiä... Hotellilta lähdettäessä, aivan alkumatkasta ei näy kyllä tuon kummempaa kutinaa, vain hajanaisia paikkoja, siellä täällä, joistain baareista paukkaa tuo musiikin jytkekin...

Siellä Laimain keskustassa, parin sadan metrin päässä rannasta on kuitenkin tarjolla aivan mukavaa menoa... Bikers & Rockers baarissa tuo livebändi kyllä pistää piisiä, rokkiputki kuulostaa lähes samalta, kuin levyltä tulisi, noita 70-luvun ikivihreitä biisejä, kitaristi venyttelee kuin Jimmy-poika aikoinaan... Tuolla keskusta-alueella tangot soi, ei nyt kuitenkaan sellaiset suomalaiset tangot, vaan metallitangon varressa kiemurtelevaa tangoa, kuitenkin vain siellä täällä, diskomusiikkipitoista kiehnäämistä, joka on jollain tavalla sukua noille televisiosta tulviville musiikkivideoiden pätkille... Japanilaisasusteisiin sonnustautuneet tytöt vetävät puoleensa katsojia, juuri tämän baarin tytöillä on kuulemma eri viikonpäivinä aina erilaiset, aivan säädylliset teema-asusteet päällä.

Jonkun vastaantulevan, mutterin muotoisen baarin jakkaralla on mukava maistella pullo Singhaa, pelata ristinollaa, taidan taas hävitä... Joskus tuon pelin saattaa kyllä voittaakin, tytöllä taitaa olla jotain syvällisempää asiaa, kun päästi noin täpärästi voittamaan... No, onhan siellä muitakin asiakkaita, tuokin venäläinen kaveri, tuossa viereisellä baarijakkaralla, on kuulemma ensimmäistä kertaa näin Thaimaassa, kovasti koittaakin pyytää mukaansa, jatkoja ehdottelee, ei siinä mitään, hallitsee englannin kielen ehdottomasti paremmin kuin meikäläinen. Baarin tyttö ihmettelee, jotta eikös teidän kuulu vihata toisianne, Suomalaisen ja Venäläisen... Kun kerkesi noin heittämään, ei auta muu kuin kehua veljeskansaa, kohteliaasti hymyillen... Tuon mutteribaarin sisällä, se kaikista mukavimman näköinen typyli tuntuu olevan kielitaidoton, työkaverit tulkkaavat kysymyksiäni... Epäileväinen tuomas kun olen, koitan välillä viihtyä yksinäni...

Venäläinen kaveri kyllä vähän pettyy, kun kerron meneväni muutaman tuopin jälkeen kotiin, vaimon viereen nukkumaan... Rauhallinen kaveri, yksinäisyys paistaa, tuntuu kurjalta sanoa noin, mutta omankin tyttäreni kasvatus vaatii voimia... Rantakadulla, siinä keskiyön aikaan alkaa mahdoton pauke, joka toisella mimmillä ja sen kaverilla on sellaista pommimattoa mukanaan. Kuin samalla kellonlyömällä, kaikki pommit ovat rätisten paukahtaneet, ja kaiken sen savun hälvennyttyä, katu on aivan punainen, tiilenpunainen siitä paperista. Punaisesta paperistahan nuo pommit on tehty, nuo muhkeat papattimatot...

Valitsen katukauppiaan kanaa, mukavan näköisiä souvlakeja, lävistettyä kananpalaa tikussa, tosin, tuntuu kuin maistaisi omaa kieltään, tuo annos tuli valittua vain näköhavainnon perusteella... Joku tyttö tulee vastaan ja kerron hänelle tämän tikussa vellovan kanan maistuvan takalistolle, no, tytölle tuo kyllä näyttää maistuvan, herkkua, naureskelee, kanan sisuksia... Mukava tunne, kuin ketsuppia oisin litran vetäny, ja sen jälkeen mahasta ottaa, kipristelee... Omasta päästähän sekin on vaan kiinni... Siinä ihmisvilinässä... Köh..., jokohan tästä kohta lähtis kämpille nukkumaan? Vaaditaan nimittäin jo astetta kovempaa luontoa, jotta selvitään tuosta mielihyvän tunteesta, niistä fiiliksistä ja ruumiin kielistä... Puolet näistä ihmisistä tuntuvat tutuilta, vaikka ketään en ole vielä aiemmin tavannutkaan... Ei tartte ku vähän leukoja loksuttaa, niin juttua piisaa, ihmiset on hyvällä tuulella, Thaimaalaista vieraanvaraisuutta. Mutta kyllä siellä taustalla joskus vilisee pienet pettymyksetkin, ei niin hyvää, etteikö vähän pahaakin... Tiedättehän, tuollaisen lähiöbaarin jutustelun... osin keksittyjä, osin totuudenmakuisia juttuja... Myös naapurin Pirkoille tuo olisi kyllä avartavaa tarinaa, ei mitenkään vaarallista... Tämä ulkoilma-bailu ei käy kuitenkaan lähiöbaarista, ilmapiiri on todellakin, kuin toiselta planeetalta.

Mukavahan noita juttuja olisi jatkaa vaikkapa läpi yön, tuo kielitaito vaan on rajoitteena syvällisempään keskusteluun, juuri tästä syystä monet saamaa kansallisuutta edustavat varmaankin viihtyvät noissa muutaman hengen porukoissa... Kieleni vääntyy taas pieneen solmuun, tuo viimeksi nautittu singha pistää taas virittäytymään eri taajuuksille... Paskat, meikähän on tehty selvästi pellistä, muutaman Singhan jälkeen muistuu taas mieleen tuo aiemmin tehty naimakauppa, tytär on siitä elävänä todisteena, ja matka jatkuu...

Niinku karhu ois ottanu haltuunsa, niin määrätietoisesti tuota katua pitkin kävelen kotihotellia kohti, musiikin rytke vähän vaimenee, vielä viimeinen kalja on maistettava siinä hotellimme lähistöllä olevassa baarissa... Ei hätiä, kello lähentelee neljää... Hotellin risteyksessä tuo mopoilijatyttö pysäyttää, tahtois tulla mukaani, omassa päässäni olen kyllä juonut tuonkin tytön aika kauniiksi... Noin kohteliaana tekosyynä, kerron hotellini respan suhtautuvan ajatukseen negatiivisesti, jaa-a, vai että 200 Bahtia, tytön omassa bungalowissa... Vaikka tässä vaiheessa en vielä huomaakaan pelin henkeä, keltanokkana vain naurahdan, "nou thänks", tytön aataminomena kulahtaa, mopoilijatyttömme tuhahtaa, päräyttää mopon käyntiin ja jatkaa matkaa, aika kinkku... Lopulta kotibungalowin avaimenreikä löytyy ja ovikin avautuu... Muutaman tunnin unet, ja seuraava päivä kutsuu, tosin ei aivan yhtä hymyilevänä, kuin edelliset aamut... Mutta silti ollaan jo kymmenen aikaan liikenteessä, koko perheen voimalla, rauhallisella Bo Phutin rannalla, elpymässä palmujen katveessa, siinä hiekkakaistaleella... Vaimoa huvittaa, tuo jomotukseni. Loiventava tekis kyllä terää, eiku, vähän sentään pitää ottaa itsestä mittaa, josko vasta iltapäivällä, sitten kahden jälkeen, ja vain yksi...

Tuolla Samuilla on kyllä sopivaa vilskettä ja luonnon rauhaa samassa paketissa. Vaikka siellä ei oo montakaan "kulttuuri"historiallista nähtävyyttä, veri vetää uudelleenkin, josko taas ens kesänä, ja ehdottomasti, joku halvahko ranta-bungalow on löydettävä...

c-2001-Hotjussi@hotmail.com