Ihan kummallinen meininki. Honda-mopoa painaa rinnatusten ja peräkkäin tämän kohtuullisen matalasti rakennetun kaupungin kaduilla. Autoja ja busseja kulkee tietysti muutamia siellä täällä seassa, mutta vinkeimmillään korkeen hotellin kahdeksannesta kerroksesta katsottuna, mopokuskia ihan tummatukkaisena mattona. Tietysti pakokaasuakin on havaittavissa, ja monesti kaupungin yllä näyttää lepäilevän auringon peittävä huntu, ylitiuha mopokanta vaati veronsa. Monilla naisimmeisillä on suun ympärillä hengityssuojain. Osin tuota pidetään saasteiden takia, mutta osin nuoret neidot suojautuvat auringon valolta, myös pitkät hansikkaat suojaavat käsiä, rusketus kun ei oo muotia täällä päin maailmaa.

Tässä välissä ois ääninäytettä kaupungista (mp3 availee Mediasoitinta)

Etukäteen nettiä lukiessa varauduin vilpilliseen toimintaan, mutta ihan turhaan. Tässä seitsemän miljoonan asukkaan kaupungissa näyttäis olevan maalaisjärjellä varustettuna ihan turvallista liikkua, turvallista myös ihan pimeän aikaan. Liikenne on vaarallisuudessaan numero 1. Kadun ylityksen oppii ekana päivänä, soluttaudu mopojen sekaan, älä missään nimessä ryntäile, vaan kulje tasaista vauhtia liikenteen seassa, muu liikenne on niin joustavaa, jotta kaikki muut huomioivat sinut jo kauan ennen kun kohtaatte. Peli toimii vahvalla toisten huomioimisella.

Leppoista menoa kadunvarsilla. Kaikki hommat kuuluukin tehdä jalkakäytävällä.

Mopo on tosiaanki tärkee kapistus, monesti tuon päälle näkyi sopivan koko perhe, parhaimmillaan mopon päällä näytti menevän 2 aikuista ja 3 lasta.

Kovasti kauppailevat tavaroitaan ja palveluitaan, niin kuin yrittelijään maan tapoihin on kuuluttava. Ei silti mitenkään erityisen tungettelevasti, riippuu enempi yksilöstä, kuinka ottaa moisen kaupittelun. Tuntevat selvästi oman arvonsa, hieno miksaus Thaimaata ja Indonesiaa, tasapainoillaan keskivaiheilla. Mukavan välittömiä ihmisiä.

Tällä kertaa vietin kamerani kanssa mukavia hetkiä. Jos osoitat pienintäkin positiivista elettä tai mielenkiintoa, mukavia tilannekuvia on helppo laukoa. Pikkuhiljaa tunnen päässeeni vähän jyvälle tähän valokuvaustouhuun. Ensimmäisenä päivänä tosin tuntui iskevän audio-visuaalinen ylikuormitus, kuvattavaa oli liikaa, myös siellä täällä kävellessä mielenkiintoista hajuaistikuormitusta. Mukavaa vaihtelua kotosuomen kuivan ja steriiliin pakkasilmaston jälkeen.

Kuten asiaan kuuluu aina turistien suosimissa paikoissa, muutamat saattoivat vaatia puolihuvikseen dollaria kuvanotosta, tai ihan muuten vaan, mutta heitä kuuluisikin lähestyä eri tavalla, …huumoria peliin. Kaikilta eteen tulleilta kuvattavilta on syytä tiedustella kuvauslupaa, ja yhdeksän kymmenestä näyttikin suostuvat kuvattavaksi ilomielin.

Ennen matkaa muistelin Dominikaani-Tiinan neuvoja, jotta ota kehitysmaahan mukaasi kyniä, kumeja, tai muita koulutarvikkeita. Kävinkin hakeen Tiimarista kumipäällä varustettuja lyijykyniä ja terottimia. Noita sitten jakelin ihan vaan hyvikseni kuvapalkkioina, vaivihkaa kuvanoton jälkeen vastaantulleille kouluikäisille. Kyniä ja terottimia sai lisää Saigon:in keskustan kirjakaupasta. Kenellekään ei kannattais jaella rahaa, ei varsinkaan lapsille, joiden oikea paikka on koulussa. Koulutus on Vietnamissakin periaatteessa ilmaista, mutta kuulemma tyssähtää monesti koululaisten omiin pakollisiin hankintoihin, kuten opiskelumateriaaleihin, koulupukuihin ja koulurakennusten ylläpitoon.

Hedelmäkauppiaat myös piirittivät keskikaupungilla sen verta, jotta heltisin ostelemaan kilon säkkejä erimoisia, erimuotoisia hedelmiä. Myöhemmin jotkut ovelimmat vetosivat säkkejä kantavaan turistiin, kun ei oo ruokaa, sanoivat, ja osoittivat mahaansa. Meni tarpeeseen tai ei, kilon hedelmäsäkki, 50 senttiä, saattoi vaihtaa omistajaa huomaamattaan. Ja seuraava turisti samassa kiipelissä. Ei oo helppoa kerjäläisen ammatti, tietysti monesti se ainut mahdollisuus, myös henkinen puoli vaatinee kovaa luontoa. Turistin pika-avustukset on vähän niin ja näin, avustusjärjestöt hoitanevat hommia kohdistetummin ja pitkäjänteisemmin. Jos lähdetään turistien valloittamasta ydinkeskustasta vähänkin syrjään, köyhyys näkyy heti huomattavasti selvemmin. 

Torit kuuluu katella, tuo keskustan vieressä oleva tori (Ben Thanh) oli oikeen mukava paikka. Maistele päivällä siellä sisällä erivärisiä ruokia siinä niiden pienten kojujen lasitiskin edustalla. Ei mennyt maha sekaisin, sen verta olivat suosittuja paikkoja. Aamusella kypsytettyä ruokaa oli tarjolla, juu, osa viileitä, mutta silti tuoreita, kilpailu paikallisista asiakkaista takaa tuoreuden.

Iltasella kun sulkivat Ben Thanh torirakennuksen, sen ympärille ilmestyi siirtoravintoloita, ja noiden ympärille vaatekauppiasta ja muuta turistin materiaalista tarvetta tyydyttävää kojua.

Vanhassa Pagoda:ssa (temppeli)

Katettuja markkinapaikkoja löytyy useita, ohessa kuvaa monikerroksiseen An Dong markkinarakennuksen liepeiltä (n.4km keskustasta länteen, Chinatowniin päin).

Aluksi liikuskelin taksilla, ihan oli halpaa lystiä, monesti jopa halvempaa, kuin mitä mopokuskit pyytävät ensimmäistä lomapäiväänsä viettävältä turistilta. Mutta myöhemmin huomasin mopotaksin viehättävyyden (ja superhalpuuden). Myös tuo poistuva luonnonvara, Cyklo (pyörätaksi) kannattaa kokeilla. Tosin kertovat juttuja, jotta kuskit saattavat yrittää joskus pimeän aikaan jekkua, kalliimpaa matkaa sinne sun tänne. Vähä niinku jotkut Bangkok:in tuk tuk kuskit, lieveilmiötä. Cyklokuskeille ei kuulemma nykyisin luvata enää lisää toimilupia, tukkivat teitä hitaalla etenemisellään, nykyaika näyttää vaativan nopeempaa vauhtia.

Parturi eli hot toc

Cu Chi luolat löytyy Ho Chi Minh City:stä vähän luoteeseen. Tuolla oli myös eurooppalaisten mittoihin suurennettuja luolia, joihin pääsi tallusteleen. Ihan kolmessa kerroksessa noita luolia oli, syvimmillään kymmenen metrin syvyydellä. Luolien välistä löytyi isompaa huonetta, sairaalaa, kokoustilaa, keittiöö ja kaikkee tarpeellista pitempää oleskelua silmälläpitäen. Sodan aikaan jenkit perustivat tukikohtansa vahingossa luolastojen päälle, sen verta tohinalla, jotteivat huomanneet alapuolellaan asustelevia Vietkong:in sissijoukkoja. Pelkästään tuo pieni yksityiskohta jo yksistään kuvannee koko sodan mielettömyyttä.

Riisipaperin valmistamista. Paistamisen jälkeen nuo kuivataan auringossa. 

Phan Thiet, 200 000 asukkaan pieni kaupunki merenrannalla, tuosta kun ajellaan vielä kymmenkunta kilometriä pohjoiseen, tulee vastaan Mui Ne ranta, lepolomaa koko perheelle, vanhaan reppuretkeilijöiden paratiisiin on noussut nyt myös hienompaa hotellia. Etelä-kiinan mereltä päin lähestyen, meri-hotellit-rantatie-ravintolat, järjestys takaa rauhallisen loman. Paikalliset perheet kalasteli rannalla turistien seassa, mutta kuten kuvista huomaat, rannalla ei ollut montakaan turistia.

Mui Ne:n kalastajakylästä (kuten myös Phan Thiet:in kaupungista) löytyy alkuperäistä meininkiä, leppoisia kavereita, turha kiire on poistunut. 

Phan Thiet:in seudulla oli kovasti hiekkapitoista maaperää, myös hotellien takana, tien toisella puoleen sisämaassa. Kuuluisilla hiekkadyyneillä (muuan kilometri MuiNe-kalastajakylästä pohjoiseen tulee ensin punaiset, ja jonkin matkaa ajaen kauempana valkoiset) voi aistia Sahara:n tunnelmaa. Meri näkyy siellä alempana, rantatien takana. Lapset vuokrailee dyyneillä turisteille laskettelualustoja.

Muine:n rannalla, joskus kerkesin heräileen kameran kanssa jopa aamuauringon valoon.

Lähdin kuvailemaan Champa-torneja, mutta samaan aikaan paikalle saapuneet koululaiset halusivat päästä kuviin mukaan.

Phan Thiet:in torilla, juu, siellä keskellä kaupunkia

Taku-vuoren Buddha (Phan Thiet:in kaupungista muutaman kymmenen kilsaa etelään)

Phan Thiet:in kalasatamassa kannattaa piipahtaa aamusella.

MuiNe:n rantsussa monet turistit näyttivät harrastavan kitesurffausta. Oikeen mielenkiintoisen näköistä touhua, pomppailivat aina välillä ilmaan monia metrejä yli aaltojen lautansa kanssa.

Tässä välissä ois ääninäytettä merenrannasta

Muine:n kalastajakylää lähestyessä, ihan siinä kylän kupeessa, tien varrella oli hyvät merinäkymät.

Dalat:in vuoristokaupunkiin mennessä näki mukavia maisemia, niin mukavia, jotta kameran kanssa matkustellessa tuntui kidutukselta ajella hienojen maisemien ohi, liian nopeesti vilisi maisemat ja vuoren rinteen kylät ohi bussin ikkunasta. Itse Dalat oli saanut kovasti eurooppalais/alppivaikutteita, rakentelevat ihan eri tavalla noita rakennuksiaan, kuin muualla Vietnam:issa. Grazy House-majatalo lie kummallisimmasta päästä, kuin jostain tarusta tai sadusta.

Tässä kohtaa ois ääninäytettä parvekkeelta

Dalat:in retkeen kuului myös ajelu turistiveturilla. Vanhoja, sodan jäljiltä pommitettuja raiteita oli kunnostettu jonkin matkaa läheiseen kylään. Kun kuljetaan vuoristoisella alueella, myös vesiputous kuuluu asiaan.

Piipahdettiin samaisella matkalla myös yhdessä kyläkoulussa.

Mekong Delta. Maan eteläosissa tuotetaan pääosa maan riisistä. Mekong-joen haaralla tutustuttiin erimoisiin vesikulkuneuvoihin ja Cao Dai temppeliin. Vietnamista löytyy aika kirjava määrä erilaisia, toisistaan poikkeavia uskontokuntia.